tiistai 30. syyskuuta 2014

Lankalaihiksen käännekohta!

Nyt vois sanoa, että lankalaihis rullaa ja hyvin! Tänään päivitin lankalaihis -tilannettani ja vihdoin pääsin lankasaldossani miinuksen puolelle! En alunperin punninnut kaikkia lankojani, joten tarkkaa kilomäärää en osaa sanoa, mutta lähinnä olen seurannut langankulutuksen määriä sekä vahtinut ettei älyttömästi mielivaltaisia ostoksia tule tehtyä.. :-) Eli tällä hetkellä ollaan neulomalla 173 grammaa miinuksen puolella! Jes!

Laihis eteni myös aika huimasti, kun myin ensin vanhempieni luona ja sitten itselläni useamman vuoden muhineita lankoja!


Ehkä vähän huijausta, mutta sinne meni noin 1,6 kg lankoja, että heilahti! Vaikka langat onkin tosi kivoja, niin vitsi kun tuntui hyvältä saada tollainen hirviökassi pois omista nurkista pyörimästä. Se olisi varmaan jatkanut kellarissa omaa elämäänsä vielä monen monta vuotta.

Tämän johdosta olen nyt lankalaihiksessani vajaa 1,8 kg miinuksen puolella!


Nyt voi hyvällä omalla tunnolla olla ja elämää, kun lanhalaihiksen tavoiteki tuli kerralla saavutettua. Ja ehkä palkita itsensä jollain tosi ihanalla langalla.. Katsotaan ;-)

maanantai 22. syyskuuta 2014

Raitatyyny

Kotiin piti syksy- ja talvisisustukseen saada jotakin kivoja neulottuja tekstiilejä.
Kaivelin lankavarastoja ja sieltä löytyi joskus neuletakkiin varattuja Novitan Hanko -lankoja.
Ne huusivat haluavansa sitten tyynyksi!


Tyynystä tuli värimaailmaani sopivan tylsä musta-harmaa-valkoinen.


Jotenki jäi kyllä omaa silmää häiritsemään tuo raidoitus. Se ei oikein miellytä sittenkään.
Tuli ehkä liian tumma. Tai olisi edes harmaa ja musta väritys pitänyt olla toisinpäin!
Siksi jätin vielä alasauman ompelematta kiinni jos rupeaa tosissaan hermostuttamaan.

Mahtaakohan ärsytys loppua jos tyynyn vaan hautaa sohvalle muiden romujen keskelle ja alle?
Kovin vaikea oli mokomaa kuvatakin, kun ei meinaa nuo mustat reunat edes sohvasta erottua.


Tyyny on kooltaan 50x50cm. Se on neulottu 6mm 80cm pitkällä pyöröpuikolla ja lankaa kului 360g.
Loin tyynyä varten 130s ja jokainen raita on 22krs korkea, mikä oli minun käsialallani 10cm.
Tyynyn yläpään silmukoin neulomalla, mikä oli aika karmea homma kun lanka oli ihan solmussa koko ajan ja rupesi loppua kohden olemaan melko rispaantunutta..


Vaikka tekijällä onkin pieni angsti tyynyä kohtaan, niin ideana kiva ja neulotusta pinnasta tulee ihanan kotoisa ja lämpöinen fiilis! :-)

tiistai 9. syyskuuta 2014

Epäonnistuminen korjattu!

Kirjoitin heinäkuun alussa näistä epäonnisista siksak -sukista.

Vihdoin iski inspiraatio mokan korjaamisen suhteen ja sukat saivat lopullisen oikean 42/43 koon mittansa! Kauaahan hommaan ei luonnolisesti mennyt aikaa, mutta se ryhtyminen oli vaan taas niin vastenmielistä.. Mikä siinä onkin, että yksikin epäonnistuminen, mikä johtaa purkamiseen aiheuttaa niin suurta inhoa ja ällötystä!

Tässä nämä epäonniset sukat nyt kuitenkin komeilevat!
Ehkä hitusen isot omiin 37/38 koon jalkoihini.. :-)


Siksak -sukat, koko 42/43
Valmistuivat syyskuussa 2014, sukat nro 11
Lanka: Novita 7 veljestä valkoinen, harmaa ja petrooli
Puikot: 3,5 mm
Langan kulutus: 121g